sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Onko hevosblogien aikakausi ohi? - Linkkaa hyvä hevosblogi!

Otsikon mukainen kysymys tulee aina välillä eteen sosiaalisen median maailmassa. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että vastaus on kyllä.

Kävikö siis niin, että juuri kun vastarannankiiski on tukevasti addiktoitunut blogiskeneen, enemmistö sen jättää?

En haluaisi uskoa, mutta on myös aika vaikea kiistää oman lukulistan merkittävä ohentuminen. Myöskään blogiportaalien uusimmat postaukset -sivut eivät juuri uudistu - vaikka elämme parhaillaan blogijoulukalenterien kulta-aikaa. Jopa Suomen huippubloggaajien meno tuntuu yskivän.

Joulukuun alun materiaalia, kuten suurin osa tämän tekstin kuvituksesta.

Omalta lukulistaltani lopettaneista moni on suoraan sanonut syyn, ja se on netti-ilkeilyn laajamittaistuminen. Lukijana harmittaa, mutta kirjoittajana ymmärtää. Sen sijaan on vaikea ymmärtää, miksi ihmiset lukevat blogeja, jos niiden sisältö ja kirjoittaja ärsyttävät.

Epäilemättä joidenkin huippusuosittujenkin blogien loppuun on isona syynä jo mainittu julkiseksi sylkykupiksi joutuminen.

Mutta varmaan on taustalla myös ihan silkka aikuiseksi kasvaminen. Aikuisena joutuu käyttämään harmillisen paljon aikaa semmoisiin juttuihin kuin elannon hankkimiseen, ruokakaupassa käymiseen ja muihin pakollisiin kuvioihin.

Joskus ihan naurattaakin, kun luen jonkun kaipaavan myös - harrastuksenaan bloggaavilta - aikuisilta päivityksiä monta kertaa viikossa. Kenellä on aikaa? (Jos jollain on rutkasti ylimääräistä aikaa ja silti myös rahaa niin älkää kertoko, tulen vaan kateelliseksi.)



Toki aikaa yleisen käsityksen mukaan löytyy aina sellaisiin asioihin, joihin aikaa oikeasti haluaa käyttää.

Mutta mitä jos niitä asioita, joihin haluaa käyttää aikaa, on enemmän kuin mitä ehtii tehdä kahdeksan tunnin työpäivien ja puolentoista tunnin työ- ja tallimatkojen lisäksi? Lisätään listaan nyt vielä kahdeksan tunnin yöunet, vaikka ne todellisessa elämässä yleensä jäävätkin haaveeksi joko ajankäytöllisten tai unettomuuksellisten syiden takia.

Siinäpä tulikin mainittua pääasiallinen syy myös tämän blogin ilmeisen harvanpuoleiseen päivitystahtiin. Työaikana joutuu tekemään töitä ja töiden ulkopuolisen ajan täyttävät varsin tehokkaasti eläintenhoidolliset tehtävät.

Myönnän auliisti, että jos ja kun jostain pitää tinkiä niin tingin mieluummin poneista kirjoittamisesta kuin niistä huolehtimisesta. Ja vaikka kirjoittamiselle olisikin aikaa edes pätkissä niin kuvankäsittely pitää pääosin hoitaa kotikoneella, jolle ehdin istahtaa vain viikonloppuisin.

On se ehkä vähän kasvanut! Tämä kuva on ehkä lokakuulta.

Ehkä lukijoitakaan ei enää niin kiinnosta. Kuulemma ovat jo siirtyneet muihin someihin, instagramiin ja mitä näitä nyt on.

Kieltämättä tämänkin blogin tilastot ovat Bloggerissa olleet viime kuukausina vähän alamaissa.

Kaipa käyntimäärät jonkin verran korreloivat sisällöntuottajan tuotteliaisuudenkin kanssa. Ei kai kukaan jaksa samoja juttuja lukea moneen kertaan. Toisaalta myös yksittäisten tekstien lukukertoja on entistä vähemmän.



Ehkä pitäisi blogata tavoitteellisemmin. Optimoida, markkinoida. Tämä kyllä epäilyttävästi haiskahtaa työltä!

Työtä on keskimäärin kivempi tehdä, jos siitä saa palkkaa. Blogi ei tuota penninpyörylää, joten sitä voi hyvin kirjoitella ihan vaan fiilispohjalta ja muun elämän sallimissa rajoissa. Vaikka toisenlaisella otteella voisikin saada enemmän lukijoita.

Kieltäydyn yhä uskomasta, että hevosblogien aika olisi ohi. Ainakin täältä tekstiä yhä irtoaa, vaikka aikaa sen ruudulle saattamiseen ei aina irtoakaan.

Toivon, että muutkin jaksavat vielä laulattaa näppiksiään.

Koska lukulistani on hälyttävästi lyhentynyt, kaipaan sille lisää mittaa. Joten jos tiedät hyvän hevosblogin tai kirjoitat sellaista peräti itse, jaa ihmeessä tietosi kommenttikenttässä! Jätetään tässä nyt hyvyys tarkemmin määrittelemättä.

P.S. Koska kuitenkin vähän googletin "blogivinkit"-hakusanalla tai jollain vastaavalla, löysin aika mielenkiintoisen blogin niille, joita kiinnostaa oman blogin parantaminen:  http://blogikonsultti.blogspot.fi/

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Esteponin ainesta?

Meidän Albertista saattaakin kuulkaas tulla esteponi!

Tänään se nimittäin seikkailumetsässä löysi hyppäämisen ilon. Ihan noin vaan yhtäkkiä hoksasi, että näiden tukkipinojen ylihän voi ihan huvikseen loikkailla, ja tämän hokattuaan meni "kujassa" edestakaisin.

Vielä keskiviikkona Albert jarrutti ja kääntyi ennen estettä.


Noin ei-esteihmisenä sanoisin, että isän puolen koulusuku ehkä jonkin verran näkyy Albertin hyppytekniikassa, mutta kyllä se ihan näppärästi yli pääsee. Enkä nyt lähde sen enempää analysoimaan tekniikkaa, kun oma silmä ei riitä kovin säkenöivälle analyysin tasolle.

Tietenkään en ollut missään vaiheessa kameran kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta kerrankin oli sentään kamera mukana. Onnistuin tallentamaan yhden hypyn takaapäin ja yhden etuviistosta. Tässä se etuviisto (kyllä on taas niin ammattitasoista kuvamateriaalia, että huh):



Ei siinä ehkä se mainittu hyppäämisen ilo hirveän kirkkaana paista silmään, mutta huomionarvoista on, että Albert olisi yhtä hyvin voinut kiertää esteen.

Ja onhan tässä kuitenkin cooliusaste aika korkealla. Poni loikkaa sillä lailla ikään kuin ohimennen, tyylillä "kädet taskussa ja purkka suussa". Este on ehkä 40 cm, mutta se on maastoeste eli vaarallisuusaste on korkea.
Onhan Albert aikaisemminkin loikkinut esteiden yli, mutta ne ovat olleet paria poikkeusta lukuun ottamatta nimenomaan esteitä, joita ei kovassa vauhtikiidossa ole ehtinyt muuten väistää.  

Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä kun oli taas yksipäiväinen talvi, päästin ponnyt kera setäponin laitumelle kirmaamaan eikä Albert ehtinyt hidastaa huomattuaan tarhan portin olevan kiinni, vaan muitta mutkitta - lankoja hipaisemattakaan - loikkasi yli.

Portti oli sellaisella tavanomaisella lyhyiden aitatolppien korkeudella, ehkä 60 cm. Mutta sähkölanka ei ehkä ole helpoimpia erikoisesteitä, joten pointsit Albertille tästä suorituksesta!

Selvästi esteponiainesta. Kohtahan tässä pitää ruveta jotain irtohypytyksiä miettimään!

En saanut itsenäisyyspäivän pomppua videolle, mutta tässä muuta ilottelua:


Linkki videoon.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Sittenkin kaviot?

Kun poni ei liiku järin hyvin, omistajalla pyörii päässä pyörylä, sellainen (epä)onnenpyörä. Ruusa-ponin kohdalla onnenpyörä pyörii rataa kaviot-selkä-lihasjumit-kaviot-jne., vuorotellen pysähtyy eri kohtiin.

Yksi kengitysväli sitten onnenpyörä pyörähti kohtaan (lanne)selkä, sillä poni oli kengityksessä historiallisen huono. Sen jälkeen pyörä on, kuten nokkelimmat lukijat voivat jo otsikosta päätellä, pyörinyt taas uudelleen.

Se liikkuu taas! Kuva tämän talven toistaiseksi ainoalta talviselta päivältä, jolloin päädyimme auringon kanssa samaan aikaan tallille eli 2. joulukuuta. Olisipa kiva, jos ponin ei aina tarvitsisi heti piehtaroida, niin karva näyttäisi paremmalta.


Palataan nyt kuitenkin sinne kuuden viikon päähän. Silloin kengittäjä sai kaikki muut kaviot laitettua, mutta viimeiseksi jääneeseen vaikeimpaan kavioon hän sai lyötyä kaksi naulaa suoraan ja noin kaksikymmentä vinoon. Paini ei loppunut maanittelulla eikä varsinkaan epätoivon hetkellä kokeillulla pakottamisella.

Onneksi kengittäjä suostui palaamaan seuraavana aamuna, jolloin ponitäti oli joutunut heräämään tavallistakin kukonlaulumpaan aikaan valmistellakseen silmäteränsä koitokseen Domosedanilla (ensimmäistä kertaa ikinä). Tyydyimme kahteen lisänaulaan. (Ja kaikki kengät muuten silti pysyivät koko 5,5-viikkoisen välin.)

Heti kengityksen jälkeen poni liikkui liinassa kuin kakat pöksyissä, mutta siinä pukkilaukatessaan ja ravin tahtiin juoksennellessaan jonkin verran parani.

Seuraavien liikutuskertojen aikana liike muuttui vähitellen aika erinäköiseksi, minkä johdosta (epä)onnenpyörä pyörähti uudelleen kohtaan kaviot.

Natural Balance, jonka alle kengittäjä on askarrellut nyt myös tilsakumin. NB sovitetaan vähän normaalia taaemmas ja varvas jää siinä vähän tylpäksi pyörähdyksen helpottamiseksi. 


Päättelyketjuun johti se, että kengityksessä tehtiin lokakuun lopussa kaksi merkittävää muutosta. Toinen on se, että nyt myös takasissa on kengät, mutta todennäköisesti merkityksellisempää on se, että etusissa on nyt Natural Balancet.

Vaikka kavioluissa ei ole mainittavaa rotaatiota, laminitiksen herkistämä tassu ei ilmeisesti oikein kestä painetta siinä luun kärjen tienoilla. Näin arveli kengittäjä ja on epäilemättä oikeassa. Natural Balance sovitetaan taaemmas ja se on erimallinen sekä käänteetön, joten paineen pitäisi olla kokonaan jossain muualla kuin varpaalla.

Kun poni on tämän hoksannut, menetetty rentous on alkanut palata sen liikkeeseen.

Lämmin kiitos siis teille, jotka suosittelitte Natural Balance -kokeilua! Ei ole turha tämä blogimaailma. Toki kengittäjäkin oli puhunut NB:sta, mutta vähän sillä lailla ohimennen. Ilman kokemusasiantuntijoiden suosituksia en ehkä olisi kuitenkaan hoksannut pyytää erikoiskengitystä.
Myös ohjasajolla on saattanut olla liikkeeseen toivottua vaikutusta. Jo ajokerralla numero kolme ohjien välissä oli ihan toisenlainen poni kuin kahdella ensimmäisellä. Ei se nyt aivan suora ollut vieläkään, mutta ei enää banaani. Ylälinjakin alkoi löytää taas sellaista ratsunoloista mallia.

Hyvä kehitys jatkui ohjasajokerrasta toiseen, mutta valitettavasti jouduimme toistaiseksi luopumaan pitkien ohjien käytöstä. Albert nimittäin otti vallan harrastuksekseen pyrkiä sotkeutumaan niihin ja sen hätistely piiskalla johti vain emäponin hätääntymiseen.

Ruusa näyttää tässä vähän lihaksettomalta, mutta muuten aika kivalta.  


Nyt sitten on ollut niin märkää, että Ruusalle ei ole ollut tarjota paljon muuta aktiviteettia kuin maatilan pihapiirin kiertämistä enimmäkseen narun päässä ja valoisaan aikaan metsässä juoksemista. Poni on jopa talutuksessa hölkännyt aika kivasti pyöreänä.

Erittäin merkittävä merkki paremmasta on myös se, että riimutusindeksi on palannut normaaliksi. Eli poni tulee tarhassa portille vastaan ja laittaa pään mielellään riimuun. Ennen kengitysmuutosta se on koko syksyn ollut välinpitämätön tai jopa vähän nihkeä, kun olen tullut sitä hakemaan.

Kaikki tämä on johtanut siihen pisteeseen, että pari viikkoa sitten pääsin, ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen, ratsautumaan oman ponini selkään. 10 minuuttia pihatietä edestakaisin käynnissä, muutama erittäin lyhyt ravipätkä ja aika monta pysähdystä varsan väistämiseksi, mutta we did it!

Fiilikset omaponiratsastuksen jälkeen. 

Olen nyt tällä ratsastusrupeamalla ollut Ruusan selässä yhteensä jo neljä kertaa sen max. 10 minuuttia kerrallaan, ja olemme ehtineet siinä ajassa jo menemään kaikkia askellajeja.

Olen antanut ponnyn lompsotella varsin pitkällä ohjalla ja yrittänyt pitää oman keskivartalon supertiukkana. Ja ihan kuin ponikin olisi ruvennut löytämään omia syviä lihaksiaan.

Tästä se (taas) lähtee!

Näin ainakin joka kerta uskon. Elämänfilosofianihan on jotain sellaista kuin että pessimisti ei pety, mutta oman ponini suhteen olen suorastaan liikuttavan puhdasverinen optimisti. Joka kerta tähän vaiheeseen päästessäni olen varma, että tästä se nousu lähtee eikä taitu taas hetken päästä syöksylaskuun. Optimismini kirkasta hehkua ei millään lailla himmennä se, että näin ei ole vielä kertaakaan käynyt.

Mutta hei, eivätkös ekonomistitkin sano, ettei menneistä voi päätellä tulevaisuutta. Kyllä se nyt lähtee. Ihan varmasti ehkä.

P.S. Siltä varalta, että ongelmia on kuitenkin (myös) selässä, olen varannut mylittleponylle myös kehonhuoltoa parin viikon päähän. Meillä vierailee silloin uusi osteopaattituttavuus.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Tervetuloa joulukuu ja ainakin päivän talvi!

Olemme virallisesti selvinneet masentavasta marraskuusta. Täällä etelässähän luontokin juhlisti marraskuun loppumista valkaisemalla maisemaa merkittävästi, kaiken huipuksi vieläpä kätevästi viikonlopun alla!

Ykköslemppari tältä päivältä.



Tänään kaiken huipuksi satuimme auringon kanssa tallille samaan aikaan, joten eihän tässä ollut muita vaihtoehtoja kuin ottaa kaveriksi vielä kamerakin ja roudata blogin päätähtöset seikkailumetsään. 

Mikäs tässä kuvaillessa, kun on tällaiset mallit.
Olenko koskaan tullut kertoneeksi, että kuulun vastavalon faneihin?

Alberthan kimpoili välittömästi joka ilmansuuntaan, mutta Ruusalla ei tällä kertaa oikein ollut omaehtoista innostusta. Kyllä sekin silti pyytäessä esitteli kaikki askellajit ja vähän muitakin askelkuvioita. 


Mutta pikku vinkki muille kameran kanssa liikkujille, kannattaa tsekata kameran akkutilanne mielellään ennen itse kuvaustilannetta. Muuten voi käydä sillä lailla, että kamera heti päälle ehdittyään alkaa vilkutella akkuvaloa. 

  
No, onneksi akussa oli sentään sen verran puhtia, että hetken aikaa ehti kuvata. Onneksi, koska säätiedotuksen mukaan tällaista kuvaussäätä ei ihan heti ole uudelleen näköpiirissä (huomenna tulee taas vettä)! Tarkennus oli kyllä kuin hidastetussa filmissä, joten onnistumisprosentti jäi alhaiseksi. Etenkin liikekuvista oli valtaosa aikamoista suhrua. 

Onneksi määrä ei ratkaise! Ainakin itse olin muutamiin kuviin oikeinkin tyytyväinen, enkä edes laita tähän nyt ihan kaikkia. Säästetään jotain myöhempiinkin kuvitustarpeisiin.

Esimerkiksi tässä kuvassa ei haittaa, vaikkei tarkennus olekaan ihan kohdillaan.
Syöminen kiinnosti enemmän kuin juoksentelu. Ponit olivat tässä valossa vain hetken, joten ei tullut kovin ihmeellisiä poseerauksia.