sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Yhä yhtenä kappaleena

Moni on jo toivonut varsauutisia, mutta kuten jo vanha kansa tiesi, tyhjästä on paha nyhjästä. Ei ole Pulla-Albertia näkynyt.

Ja ehkä ihan hyvä niin, sillä jos täällä Uudellamaalla jossain on kevättä ilmassa niin sitä on aika vaikea nähdä, koska räntäsade peittää näkyvyyden. Jos ei tule räntää niin sitten ihan vaan vettä. Klara vappen!

Kosteuden runsaasta määrästä johtuen myös ponien tarha on osittain hyvinkin märkä. Sen verran, että se upottaa pikkuisen yli kavion. Valitettavasti tämä märkä puoli on juurikin se osa tarhaa, jossa Pulla-Albertin on tarkoitus ensimmäiset viikkonsa kirmailla. 

Tämä on sieltä tarhan vähemmän märältä puolelta, joka jää varsan synnyttyä ruunalle. Kuva on lauantailta.

Ehkä kevään ilmeinen peruuntuminen on saanut Ruusan toisiin aatoksiin, sillä sen tissiosasto on jopa pienentynyt aiemmasta eivätkä mitkään muutkaan merkit ole muuttuneet merkitsevämmiksi - edes maha ei ole minusta kasvanut yhtään. 

Silti olen ponin edesottamuksia kyttäillyt hiukan öisinkin. En vielä ole katsonut tarpeelliseksi valvoskella koko yötä, mutta muutaman kerran yössä olen kameraa vilkaissut. 

Kun ei näistä ensikertalaisista kuitenkaan koskaan tiedä. Yksi kaveri kertoi oman tammansa tissien olleen sen verran kesken esikoisen syntyessä, että kun varsa suuntasi ternimaidoille niin maitobaari olikin vielä suljettuna. Niin että kaikkea voi sattua.

Omaa pikku pitkäjalkaa odotellessa on ollut hyvää aikaa lukea muiden kauhutarinoita netistä. Keneltä on kuollut tamma, keneltä melkein kuollut molemmat, kenelle on syntynyt kuollut varsa jne. Apua! Olisi ehkä pitänyt harkita kaksi kertaa ennen kuin liittyy varsaryhmään Facebookissa. 

Ruuna oli jotenkin paljon edustavampana lumisateessa kuin Ruusa, jonka pitää koko ajan touhuta jotain.
Hyvin orastava paniikki sai hyvää kasvuvauhtia, kun varsatutkimusta tekevä eläinlääkäri kävi asentamassa Ruusan mammaresidenssiin kamerat. Hänen mukaansa Ruusan joulukuussa sairastama EHV-4-virus on hyvinkin voinut aiheuttaa jotain ongelmia sikiölle. 

Eikä tässä vielä kaikki. Viime kesän oletusarvoisesti terveiden tutkimusvarsojen ryhmään kuulemma syntyi kuitenkin enemmän sairaita kuin terveitä varsoja. 

Että ole tässä nyt iloisin ja odottavaisin mielin sitten. Etenkin, kun en ole viime päivinä havainnut Pulla-Albertin suunnasta oikein mitään liikettä. Onneksi mainittu eläinlääkäri kylläkin tunsi Ruusan vatsanahan läpi aivan selviä elonmerkkejä. 

Ehkä Pulla-Albert siellä nyt lepäilee ennen suurta koitosta. Ja alkaahan sillä olla jo treenitilakin vähissä.

No, niin tai näin, jossain vaiheessa Pulla-Albertin on kuitenkin väistämättä tultava ulos. Siksi olen varustautunut erilaisiin skenaarioihin. Oma tammatohtorimme onneksi päivystää komplikaatioiden varalta koko varsomiskauden.

Päätapahtumaa varten olen varannut seuraavat tarvikkeet:
  • puhtaita pyyhkeitä
  • sakset (steriloitu)
  • tuttipullon (myös steriloitu)
  • ummetuslääkettä (Microlax) 
  • desinfiointiainetta
  • koirantakin
  • matolääkkeen. 

Pyyhkeet ovat tietysti varsan kuivaamistarpeita varten, tuttipullo siltä varalta, ettei Pulla-Albert löydä ajoissa ternimaitotissille, ummetuslääke siltä varalta, että Pulla-Albertilta ei meinaa tulla pikikakkaa. Matolääke on Ruusalle, jotta Pulla-Albertin vauvana syömässä kakassa olisi mahdollisimman vähän loisia. Koirantakki on tietysti siksi, että jollei sää tästä parane niin Pulla-Albert syntyy lähes arktisiin olosuhteisiin.

Vieläkö puuttuu jotain?

Viikko sitten näytti vielä tältä. Ja upouudet tossutkin olivat vielä puhtaat. Nyt niistä ei enää näe, minkä väriset ne ovat. Sorry puhelinlaatu!

Varautumiseen kuuluu tietystikin myös se, että Ruusalla ei ole enää rautakenkiä. Ne lähtivät reilu viikko sitten ja poni on sittemmin elänyt pääosin tossut jalassa. 

Takakavioista otin bootsit aika pian pois, mutta etukavioihin ponilla alkaa heti sattua, jos se joutuu kävelemään tarhassa paljain jaloin. Välillä kuitenkin annan sen olla ilman. Onneksi sain sovittajalta myös sellaista suihketta, jonka pitäisi vähentää bootsien hautomisesta aiheutuvaa haittaa (eli häätää pöpöt).

Kannatti kyllä ostaa upouudet tossut, ovat nimittäin pikkuisen mukavammat sekä pukea että ilmeisesti myös pitää kuin entiset Old Macsimme, jotka olivat väärän kokoisetkin. Nämä uudet ovat muistaakseni Equine Fusionit. Ne ovat huomattavasti edellisiä kevyemmät ja helpommat pukea. (Edit: ja huomattavan tyyriit.)

Poni on vedellyt niiden kanssa tarhassa kunnon laukkojakin ja hyvin ovat toimineet. 

Mutta en minä silti ajatellut kengättömyydessä pysyä yhtään sen pitempään kuin on pakko. Ruusalle paljasjalkaisuus ei ole pitemmän päälle hyvä ratkaisu, se on todettu moneen kertaan.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

No nyt on ori! Ja iso pläjäys kaikenlaisia kuvia ponioripäiviltä

Nyt on kuulkaa welsh cob -rodussa sellainen ori, että ei ole ennen Suomessa nähty. Vakuutuin tästä ponioripäivillä, kun näin viime kesänä maahantuodun Storhaugs Crusaderin ensimmäistä kertaa livenä. 

Storhaugs Crusader.


Siis onhan Suomessa upeita cobioreja ollut ennenkin, mutta ei sellaista, joka on itse kisannut esteitä 120 cm tasolla. Crusaderilla (s. 2001) on ykkösellä jalostukseen hyväksyttyjä jälkeläisiä kahdessa polvessa ja sen jälkeläiset ovat menestyneet hyvin näyttelyissä (edit: ja eri lajien kisoissa) monessa maassa. Suomeenhan tämä komistus saatiin, kun loukkaantuminen lopetti esteuran. 

Ei ollut mikään suuri yllätys, että Crusader palkittiin Suomessa ykkösellä kuten synnyinmaassaan Norjassakin. Sen rakennepisteiden keskiarvo oli sunnuntaipäivän paras. 





Orilautakunnan lausunto: "Ryhdikäs ori, jolla on erittäin hyvä rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs, hieman pieni pää. Ylälinja on lihaksikas. Lapa on pitkä ja hyväasentoinen. Takaosa on lihaksikas. Etujaloissa on vennot vuohiset, takajaloissa on erittäin vennot vuohiset. Liikkeet ovat ahtaat. Käynti on energistä ja irtonaista. Ravi on tasapainoista ja siinä on hyvä mekaniikka. Laukka on matkaavoittavaa ja siinä on hyvä tasapaino. Rakennepisteiden keskiarvo 8,3." 

Pisteet: Tyyppi 9, pää ja kaula 8,5, ylälinja 8,5, etuosa 8,5, takaosa 8,5, etujalat ja liikkeiden säännöllisyys 6,5, takajalat ja liikkeiden säännöllisyys 6,5, käyntiliikkeet 9, raviliikkeet 9, laukka 8,5, yleisvaikutelma 9, kaviot 9.

Tavoistani poiketen photoshoppasin narun pois.

Muita welsh-oreja ei tällä kertaa ollut oripäivillä arvosteltavana ja muutenkin sunnuntaina oli sen verran ohut osallistujalista, että kotiin päästiin muun elämän kannalta ihan käytännölliseen aikaan. 

Muissa roduissa oli tuttuun tapaan sekä hienoja että suoraan sanottuna huonoja, ja jotain siltä väliltä. Kerron nyt suhteellisen suoraan, mitä mieltä oreista olin. 

Oma kakkossuosikkini oli nf-ori Horshaka Je T'aime (s. 2012). Komea ori, jossa ei mikään ainakaan minua häiritsevästi pistänyt silmään. Se hyväksyttiinkin ykköspalkinnolla ja päivän toiseksi parhaalla rakennekeskiarvolla.


Orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs, sopusuhtainen ja suurilinjainen ori, jolla on hyvä rotuleima. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Sillä on hyvä säkä, lihaksikas ylälinja, selkä on hieman painunut. Lapa on hyväasentoinen, rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas. Etujaloissa on painuneet polvet. Liikkeet ovat edestä ahtaat. Hyvä koipi ja reisi. Kintereet ovat hieman pienet. Liikkeet ovat takaa suorat. Käynti on irtonaista ja matkaavoittavaa. Ravi on kevyttä ja tahdikasta. Laukka on matkaavoittavaa, rytmikästä ja kantaa itsensä hyvin. Rakennepisteiden keskiarvo 8,1.

Pisteet: 8,5-8,5-8,5-8,5-8,5-7-7-8-8-8,5-8,5-9 (arvostelukohtien järjestys on sama kuin edellisen kohdalla).

Muut new forestit sitten eivät tällä kertaa niin vakuuttaneetkaan.

Snowberry Aton.

Tämä oli yllätys, koska paikalla oli myös aikaisempi suursuosikkini Snowberry Aton. Se sai jatkoluvan kakkospalkinnolla. Jotenkin se kuitenkin oli kovin kiusallisessa kehitysvaiheessa ja ensimmäistä kertaa en niin hirveästi siitä innostunut. Viime syksyn Laatuponikisavoittaja ei ratsastuksellisestikaan ollut niin wow kuin aikaisemmin.

Poni on toki laadukas ja hieno, mutta jotenkin ei tällä kertaa säväyttänyt samalla lailla kuin aiemmin (esim. edellisillä oripäivillään). Orilautakunta näytti olevan samoilla linjoilla, sillä ponin yleisvaikutelmapisteet laskivat aiemmasta 8,5:stä 7,5:een.

En saanut Snowberry Atonista kunnollista rakennekuvaa. Poni on 3 cm takakorkea.


Lausunto: Oriilla on hyvä rotu- ja orileima, rungon suunta on alaspäin. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Säkä on lyhyt. Lapa on hyväasentoinen. Selkä on painunut. Runko on kaita. Lanne on pitkä. Takaosa on lihaksikas. Etujaloissa on pienet nivelet. Kintereet ovat pienet. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat ja takaa ahtaat. Käynti on irtonaista ja matkaavoittavaa, mutta etupainoista. Ravi on elastista, mutta tänään etupainoista. Laukka on etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,4.

Pisteet: 8-8-7-7,5-8-6-7-8-7-7-7,5-9

Ainoa hyväksytty connemaraori Goldrock Laddie (s.2010) oli toki myös kovin komea ja palkittiinkin ykkösellä.  

Nyt tajusin, että tuon kakkakasan olisi voinut phoshopata pois.


Lausunto: Ryhdikäs ori, jolla on erittäin hyvä rotu- ja orileima. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja hyvin liittyvä kaula. Ylälinja on lihaksikas ja sopusuhtainen. Lapa on pitkä, hieman pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Takaosa on lihaksikas. Jaloissa on riittävä luusto. Liikkeet ovat suorat. Käynti on tahdikas, saisi työntää paremmin takaa. Ravi kevyttä, saisi olla matkaavoittavampaa. Laukka on tarmokasta, saisi pyöriä paremmin. Rakennepisteiden keskiarvo 8,0.

Pisteet: 9,0-9,0-8,5-8,0-8,0-7,5-7,5-7,0-7,5-7,0-8,5-8,0

Ykköspalkinnon sai myös vuonoponi Trollguten (s. 2009). Sanon poni, koska se on jotenkin niin poni. Komea poika sekin, ja ihan komea oli myös orilautakunnan sille suoma pisterivi.



Lausunto: Ryhdikäs ori, jolla on hyvä rotuleima, hieman matalajalkainen. Sillä on ilmeikäs pää ja hyvänmuotoinen kaula. Ylälinja on lihaksikas, selkä on hieman painunut. Lapa on hyväasentoinen. Takaosa on lihaksikas ja siinä on hyvät kulmaukset. Jaloissa on hyvä luusto, jalat ovat selväpiirteiset. Etuvuohiset ovat vennot. Liikkeet ovat ahtaat käynnissä. Käynti on irtonaista ja matkaavoittavaa. Ravi on tahdikasta, siinä on hyvä mekaniikka. Laukka on rytmikästä, saisi pyöriä paremmim. Rakennepisteiden keskiarvo 8,0.

Pisteet: 8,5-8-8-8-9-7-7,5-8,5-8,5-7-8-8

Minähän en ymmärrä vuonohevosista suoraan sanottuna yhtikäs mitään, mutta koska nykyään melko taajaan hengailen vuonishenkilön kanssa niin olen oppinut, että myös Trollgutenin vanhemmat ovat kovatasoista porukkaa. 



Russeista orilautakunnan seulan läpäisi Ai.Ka. Jupiter (s. 2014), joka sai kotiinviemisiksi kakkospalkinnon. Siinäpä oikein sellainen ihana perinteinen russiponi! (Eli sellainen, jonka jopa minä tunnistan russiksi.) 




Orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs ori, joka saisi olla suurilinjaisempi. Sillä on ilmeikäs pää, alhaalta liittyvä kaula. Ylälinja on hyvä. Lapa on pitkä, hieman pysty. Rungossa on hyvä syvyys. Lautanen on pitkä ja lihaksikas. Jalat ovat sivusta hyväasentoiset. Etujalat ovat lievästi suppuvarpaiset. Liikkeet ovat takaa ahtaat. Käynti on tarmokasta, vaikeuksia säilyttää tahti. Ravi on kevyttä ja tahdikasta. Laukka on rytmikästä ja kevyttä, hieman etupainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 7,6.

Pisteet: 8-7,5-8-7,5-8-7-7,5-7-8-7,5-7,5-9.

Sitten niihin ei-hyväksyttyihin. Ryhmässä oli minusta ihan kivoja poneja ja sitten sellaisia, joista näkee jo kauas, että ne eivät ole oriainesta.

Jack of All Trades.


Jälkimmäisen ryhmän mieleenpainuvin poni on Jack of All Trades, josta näyttää muodostuneen oripäivien vakiovieras. Minä näin sen nyt kolmatta kertaa ponioripäivillä ja olen nähnyt sen myös Laatuponikisassa. Minusta se vaikuttaa ihanalta ja potentiaaliselta esteponilta, mutta jalostusoria en ole siinä koskaan nähnyt edes vilaukselta.

Katsokaapa muuten näitä kahta kuvaa, jotka otin kyseisesti oriista tämänvuotisissa kinkereissä. Vieläkö joku väittää, että ei ole väliä, millaisia rakennekuvia ponista ottaa? 



Orilautakunnan lausunto: Kevyt ori, jolla on puutteellinen rotu- ja orileima. Sillä on ilmeikäs pää. Kaulan ylälinja on hyvä, kaula on alhaalta liittyvä. Säkä on pitkä, mutta matala. Lanne on pitkä ja painunut. Runko on kaita, rungossa on puutteellinen syvyys. Lautanen on erittäin luisu ja takaosa on pieni. Vasen etujalka on hajavarpainen, vuohiset ovat lyhyet. Kyynärvarret ja koivet ovat lihasköyhät. Kerii edestä. Liikkeet ovat ahtaat. Käynti on edestä irtonaista, takaa puutteellinen työntö. Ravi on kevyttä, takaa voimatonta. Laukka on matkaavoittavaa, rytmikästä ja aktiivista. Rakennepisteiden keskiarvo 6,6.

Pisteet: 6,5-7-6-6-5,5-6-6-7-7-9-6,5-8.

Samantyyppisiä ovat kaksi seuraavaa ei-hyväksyttyä nf-oria, joista ensimmäinen esiintyi oripäiväyleisölle nyt toista kertaa.



Obsidian Elf (s.2013), orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs, ikäisekseen kehittymäton poni, jonka orileima on puutteellinen. Sillä on ilmeikäs, ei rotutyypillinen pää. Kaula on pitkä, mutta alhaalta liittyvä. Sillä on hyvä säkä. Lanne on pitkä ja hieman painunut. Lapa on pitkä, mutta pysty. Runko on kaita. Lautanen on lyhyt ja luisu. Jaloissa on hento luusto. Etusääret ovat pitkät. Etujalat ovat hieman hajavarpaiset. Kyynärvarret ja koivet ovat lihasköyhät. Liikkeet ovat edestä ahtaat ja takaa erittäin ahtaat. Käynti on tahdikasta, mutta voimatonta ja lyhyttä. Ravi on kevyttä, voimatonta. Laukka on jäntevää, rytmikästä ja tasapainoista. Rakennepisteiden keskiarvo 6,9.

Pisteet: 6,5-7-7-6,5-6,5-6-6,5-7-7-8,5-7-8.



His Highness (s, 2013), orilautakunnan lausunto: Ryhdikäs ori, jolla on selvä rotuleima, orileima on puutteellinen. Sillä on ilmeikäs pää. Säkä on matala, selkä on suora ja lanne on pitkä ja suora. Rungossa on riittävä syvyys. Lapa on pitkä, mutta pysty. Takaosa saisi olla lihaksikkaampi ja lautanen saisi olla pidempi. Etusääret ovat pitkät ja supistuneet. Etujalat ovat lievästi suppuvarpaiset ja polvet ovat pienet. Liikkeet ovat ahtaat edestä. Kintereet ovat pienet. Levittää takaa liikkeessä. Käynti on lyhyttä, takaa ajoittain epäsäännöllistä. Ravi on kevyttä, mutta lyhyttä ja voimatonta. Laukka on rytmikästä ja matkaavoittavaa. Rakennepisteiden keskiarvo 6,7.

Pisteet: 7-7-6,5-7-6,5-6,5-7-6-6-8-6,5-9

New foresteissa ilman lisenssiä jääneiden paras oli Horshaka Viva La Vida (s. 2012), joka on aiemmin hyväksytty jalostukseen. Se oli aika pätevän näköinen ratsu ja muutenkin ihan kiva.




Orilautakunnan lausunto: Pitkärunkoinen ori, jolla on hyvä rotuleima, orileima saisi olla selvempi. Sillä on erittäin ilmeikäs pää ja hyvä kaulan ylälinja. Selkä on suora ja lanne on pitkä ja suora. Lapa on hyväasentoinen. Runko saisi olla syvempi. Takaosa on lihaksikas. Etusääret ovat supistuneet ja etuvuohiset ovat pystyt. Kinner on kiverä. Liikkeet ovat edestä ahtaat, levittää takaa voimakkaasti. Käynti saisi olla jäntevämpää ja tahti saisi olla selvempi. Ravi on kevyttä, työntö on puutteellinen. Laukka on etupainoista, kuitenkin rytmikästä. Rakennepisteiden keskiarvo 7,0.

Pisteet: 7,5-8-6-7,5-7,5-6,5-6,5-6,5-7-7-7-9

Sitten oli hirmuisen hyväkäytöksisenä mieleen jäänyt russ-ori Piktor (s. 2003).

Lausunto: Oriilla on selvä rotuleima, orileima on puutteellinen, saisi olla sopusuhtaisempi. Sillä on ilmeikäs pää. Ylälinja on kulmikas. Lanne on pitkä. Lapa on vahva. Runko on kaita. Lautanen on lyhyt ja luisu. Takavuohiset ovat lyhyet. Liikkeet ovat edestä erittäin ahtaat, takaa ahtaat. Käynti on tarmokasta, saisi työntää paremmin takaa. Ravi on tahdikasta. Laukka on energistä ja kevyttä. Rakennepisteiden keskiarvo 7,1.

Pisteet: 7-7,5-6,5-7-6,5-7-7-7-8-8-7-9.

Ja lopuksi vielä connemaraori Zitherbay Leaid O'Hara (s. 2014), josta en saanut ollenkaan rakennekuvaa, joten tässä tällainen juoksentelukuva. 



Lausunto: Suurilinjainen, vielä kehittymätön ori, joka saisi olla ryhdikkäämpi. Sillä on hieman pienet silmät ja hieman alhaalta liittyvä kaula. Ylälinja saisi olla lihaksikkaampi. Säkä on hyvä. Lapa on hyväasentoinen. Takaosa saisi olla lihaksikkaampi. Jaloissa on hieman hento luusto. Sääret ovat pitkät ja supistuneet. Etujalat ovat hajavarpaiset. Takavuohiset ovat vennot. Liikkeet ovat edestä ahtaat, takaa melko suorat. Käynti on edestä melko irtonaista, takaa voimatonta. Ravi on vielä voimatonta, takajalat jäävät taakse. Laukka on melko rytmikästä, vielä voimatonta. Matalakantaiset kaviot. Rakennepisteiden keskiarvo 7,0.

Pisteet: 7,5-7-7-7,5-7-6-6,5-7,5-6,5-7-7-8.

Vielä yksi kuva Storhaugs Crusaderista.


Ponioripäivät on ponitädille kevään must-juttu. Itsehän käyn paikalla yleensä vain sunnuntaina, jolloin oripäivillä nähdään shettistä isompia oreja.

Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat jollain tasolla kiinnostuneita ponijalostuksesta ja/tai komeista oreista. Oripäivillä pääsee kehittämään omaa ponisilmää, kun ensin katsoo oriit ja sitten kuulee, mitä hyvää ja huonoa asiantuntijat ovat niissä nähneet.

Mitä pitempään tapahtumissa pyörii, sitä isompaan rooliin nousee myös ihmisten tapaaminen. Terkkuja tutuille, oli hauska nähdä!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevät, missä lienet ja jännitystä ilmassa

Tässä viime aikoina on aika moneen kertaan tullut mieleen ajatus, että oli se kyllä onni, ettei Ruusa tiinehtynyt viime vuonna vielä toukokuun kiimaan. Sillähän olisi ollut laskettu aika ihan näinä päivinä. Ja nämä päivät ovat olleet pirun kylmiä. 

Oi kevät, missä lienet?

Ei täällä nyt sentään ole viime aikoina sadelleet lumet maassa pysyneet, mutta sen verran koleaa on ollut, että prinsessaponi on saanut öiksi niskaansa nutun.

Yliloimittamistako? Ei, jos ponilta kysytään. Se on itse valinnut näin. 

Yhtenä yönä Ruusalla oli loimi, koska silloin satoi lunta. Aamulla tallinpitäjä oli ajatellut vapauttaa ponin vaatteiden kahleista, mutta Ruusapa oli aina kääntynyt niin, ettei hän ylettänyt vöihin. Kun myöhemmin päivällä alkoi lämmetä, Ruusalle kävi jo hyvin, että takki poistetaan. 

Toivottavasti Pulla-Albert ei saavu ainakaan ennen kuin saadaan vaihdettua hokkikengät kengättömyyteen ja bootseihin. 

Tapahtuneen jälkeen aloin loimittaa ponia kylmiksi öiksi, ainakin viittä pakkasastetta on pidellyt. Onhan sellaisissa lämpötiloissa melkein kesäkarvaisella elikolla kieltämättä kestämistä. Ruusa on ollut loimitusratkaisuun erittäin tyytyväinen. Ei tarvitse pitää kiinni loimittaessa, poni kyllä odottaa tyytyväisenä vaatetusprosessin ajan.

Jos ponille sallii itseilmaisun, se kertoo, mitä haluaa. Onneksi tallinpitäjämmekään ei tulkitse ponin käytöstä kettuiluksi, vaan kuuntelee. Ja onneksi hän jakoi episodin kanssani, muuten tuskin olisin tajunnut ruveta ponia takittamaan. 

Hyvä tosiaan, ettei Pulla-Albertin laskettu aika osunut näille main. Mutta ei sen tulo ole välttämättä kaukana nytkään! 

Toissapäivänä Pulla-Albert mylläsi mahassa pitkät pätkät niin, että hytkymisen näki kymmenien metrien päähän. Mahtoiko siellä jo asetella itseään lähtökuoppiin?

Ruusa suhtautui Pulla-Albertin meuhkaamiseen täysin tyynesti. Muutenkin se on ollut varsin lempeällä päällä. Koko ajan saisi olla sitä kyhnyttämässä ja se haluaisi pusutella takaisin. Tarhakaverinkin kanssa on ollut tavallista läheisempi.

Kaverin kanssa on kiva olla lähekkäin.

Lenkille poni ei kyllä enää suostu lähtemään. Poispäin kotoa jumittaa, takaisinpäin rynnii ja hyppii pystyyn. Melko selkeä merkki siitä, että pihasta poistuminen alkaa tuntua möhömahan kanssa turvattomalta. Emme siis enää harrasta sitäkään, pihassa saatamme vielä vähän tallustella.

Jos nyt oikein laskin niin tiineysvuorokausia on kasassa 313. Lähteestä riippuen varsa katsotaan täysiaikaiseksi vuorokausilla 315 - 320. Pitäisikö jo alkaa valvoa?

Ponin hännän alueen lihakset ovat jonkin verran löystyneet, mutta eivät ne vielä ihan sitä luokkaa ole kuin G:llä puoli vuorokautta ennen varsomista. Tämä tosin ei paljon kerro, koska joillakin tammoilla takapää ei löysty juuri lainkaan etukäteen.

Tissit ovat jonkin verran turpeina, mutta maito ei ole vielä laskeutunut. Sekään ei kerro juuri mitään, koska joillakin tammoilla maito laskeutuu vasta hetkeä ennen varsomista.

Utare on jonkin verran täyttynyt, mutta nisät vielä lerputtavat.


Niin että yritä siinä sitten päätellä, koska ruveta kyttäämään enemmänkin!

Kameraa on jonkin verran tullut vilkuiltua myös yöllä. Onneksi minulla on kyttäysapua toisella aikavyöhykkeellä. Apu ei kuitenkaan ole järin asiantuntevaa, joten sen varaan ei voi kovin pitkään laskea.

Vielä kamerassa on näkynyt etupäässä ruunaa, mutta tänään olisi tarkoitus erottaa kaksikko vähintään öiksi. Emmehän halua, että pomoruuna esimerkiksi kesken päätapahtuman komentaa Ruusan pihalle.

Pian pitäisi ruveta myös sulkemaan tammaa pihattoon öiksi. Olisi aika ikävää, jos Pulla-Albert pullahtaisi johonkin kylmään kivikkoon! Keuhkovaivan vuoksi sulkemista ei kuitenkaan huvittaisi tehdä liian aikaisin.

Välillä näinkin. Kuten kuvasta näkyy, varsomiskarsinassa on varsin ruhtinaallisesti tilaa. 
Katsotaan nyt, miten paljon ponia alkaa kamerasta näkyä, kun ruuna suljetaan pihatosta pois. (Myös ruunalle jää ihan hyvä petipaikka pihaton eteiskatokseen. Luulen, että Ruusa on nukkunut viime yöt siinä, kun laitoin siihen olkipatjan.)

Kyllä täällä aletaan jo aikamoisessa stressissä olla!

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Miksi jokaiselle hevoselle pitäisi syöttää suolaa ruoan kanssa - David Marlinin ruokintaluennolla, osa 1

Miksi ihmiset pelkäävät syöttää hevosilleen elektrolyyttejä? Muun muassa tätä ihmetteli taannoisessa Horse in Motion -tapahtumassa puhunut tohtori David Marlin.

Marlin on fysiologian professori Oklaholma State Universitystä. Hän on perehtynyt muun muassa hevosen ruokintaan. Tässä tekstissä Marlinin näkemyksiä elektrolyyttien syöttämisestä hevosille.

"Elektrolyyttien puutos on yleistä, liikasaanti erittäin harvinaista", sanoi professori Marlin.

Hevosten luontaisessa ruokavaliossa on hänen mukaansa tyypillisesti liikaa kaliumia ja liian vähän natriumia. Joten jos natriumia ei lisätä ruokintaan, hevosen elimistöön tulee vähitellen elektrolyyttien epätasapaino.

David Marlin.

Epätasapainoa emme halua, sillä elektrolyyttejä tarvitaan melkein kaikkiin ruumiintoimintoihin. Näihin lukeutuvat hermoston toiminta, lihasten supistuminen ja ruoansulatus.

Elektrolyyttien epätasapaino voi johtaa sellaisiin ongelmiin kuin huono suorituskyky, kuivuminen ja munuaisongelmat.

Onneksi tilannetta ei ole vaikea korjata, sillä natriumkloridia on helposti ja edullisesti saatavilla päivittäistavaraliikkeistä kautta maan. Kauppanimihän on, kuten kaikki tiedämme, suola.

David Marlinin mukaan jokaiselle hevoselle pitäisikin syöttää vähintään 25 grammaa suolaa päivässä. Ei, ei riitä, että hevosella on suolakivi. Tutkimusten mukaan hevoset nimittäin eivät nuole suolakiviä riittävästi. 

Tarvittava suolan määrä riippuu muun muassa hevosen kuntoilun määrästä, ulkoilman lämpötilasta ja yksilöllistä tarpeista.

Koska emme voi tietää, paljonko juuri oma kullannuppumme ruho suolaa kaipaa, kannattaa syöttää vähän liikaa. Antaa munuaisten päättää, paljonko hevonen tarvitsee, sanoo tohtori Marlin.

Toisin kuin ihmiselle, hevoselle ei aiheudu liiasta suolasta juuri muuta haittaa kuin ylimääräinen jano ja vessahätä - ja se, että runsaalla suolalla höystetty rehu ei oikein maistu. Eli jos hepan lopputuotos äityy kovin löysäksi ja/tai karsina märäksi, voi päätellä, että suolaa on tullut annosteltua vähän turhankin reippaasti.

Tämä voi aiheuttaa täyshoitotallin henkilökunnassa närää, mutta ei ole hevoselle vaarallista. (Ehkä kuitenkin tällaisessa tapauksessa kannattaa hiukan pienentää suola-annosta.)

Helteessä huhkiva hepo tarvitsee enemmän elektrolyyttejä kuin viileässä lepäilevä. Kuvituskuva vuodelta 2009 - tätä ponia ja sillä ratsastamista on kyllä vieläkin ikävä.

Ainoa tutkimuksissa havaittu terveysriski elektrolyyttien syötöstä on ollut mahahaavan paheneminen. Sekin on riskinä käsittääkseni lähinnä, jos elektrolyyttejä syöttää paljon. Ja kyse on siis nimenomaan hevosista, joilla on jo olemassa oleva mahahaava.

Toisaalta eräs tuttu hevosihminen kertoi, että suolan lisäsyöttö on helpottanut hänen mahahaavakroonikkonsa elämää akuuttikausina.

Hän päätteli, että mahahaavaponi ei juo tarpeeksi, mikä pahentaa tuskaa, mikä taas vähentää juomista. Suola panee ponin juomaan, mikä laimentaa mahahappoja, mikä helpottaa elämää. Tämä nyt oli vaan yhden ihmisen kokemus yhdestä mahahaavapotilaasta, mutta voihan se olla, että muidenkin kannattaa kokeilla.

Elektrolyyttien syöttämisessä on David Marlinin mukaan tärkeää, että päivän annos jaetaan kahteen tai kolmeen ruokintakertaan ja että hevonen saa säännöllisesti saman annoksen. Jos antaa hevoselle juuri ennen kisoja ekstra-annoksen elektrolyyttejä, vaikutus voi olla päinvastainen kuin toivottiin.

Elektrolyytit, siis myös suola, pitäisi Marlinin mukaan antaa nimenomaan ruoan seassa, ei veden.

Hän ei valitettavasti perustellut tätä mitenkään muuten kuin ihmettelemällä, mistä kumpuaa käsitys, että elektrolyytit kannattaisi antaa veden mukana. Hänestä on parasta laittaa suola hevosen ruokaan ja antaa sille mahdollisuus juoda ruoan päälle.

Harvinaisen antoisa luento oli kyllä tämä - ja koko tapahtuma. Suomessa ei todellakaan ole liikaa tapahtumia, joissa hevosista saa tutkittua tietoa. 

David Marlinin luennon annista kirjoitan vielä toisenkin tekstin. Se kertoo, miten hevoselle kasvatetaan lihaksia ja mistä lisäravinteista siinä tutkimusten mukaan on tai ei ole apua.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Voiko aikuinen ostaa itselleen ponin - ja miksi ihmeessä ostaisi

Säännöllisin väliajoin eräällä hevosaiheisella keskustelupalstalla on viestiketju, jossa täysi-ikäisyyden saavuttanut henkilö tiedustelee oikeuttaan hankkia poni. Ihan omaan käyttöön, ei lapsen varjolla.

Vastaajista yleensä vähintään kymmenkunta toistelee, että aikuisella ei voi olla ponia. Ei ainakaan pienempää kuin vähintään 145-senttinen jytkäle, vaikka kysyjä olisi ilmoittanut olevansa lähes hobittimitoissa. Sitäpaitsi nälkähän kasvaa syödessä ja kohta täti kyllästyy puksuttamaan ponilla, jolla ei kuitenkaan pääse kehittymään aluetason helppoa A:ta pidemmälle. (Todellako?)

Kokemuksesta voin kertoa, että nälkä tosiaan kasvaa syödessä. Nimittäin koko ajan tekisi mieli ostaa lisää poneja. Jos minulla olisi hirveästi rahaa, ostaisin ja kasvattaisin koko ajan lisää poneja.

Poniratsastus on vaan parasta.

Mutta miksi ihmeessä aikuinen haluaa ratsastaa ponilla, kun on hevosiakin? 

Minäpä kerron. Aikuinen haluaa ratsastaa ponilla samasta syystä kuin joku toinen haluaa ratsastaa suomenhevosella tai tinkerillä, vaikka on puoliverisiäkin. Eli ihan kuulkaas oman mieltymyksen vuoksi. 

Minä nyt vaan satun tykkäämään poneista.

Ponit sykähdyttävät aivan eri tavalla kuin yksikään hevonen. Ehkä se johtuu siitä, että ponit ovat söpömpiä, tai siitä, että niillä on hauskasti pilkettä silmäkulmassa, tai siitä, että lyhyehkön ihmisen on helpompi saada otetta pienestä ratsusta. Tai kaikista näistä yhdessä. En minä loppujen lopuksi osaa selittää, miksi tykkään poneista enemmän kuin hevosista. Niin vaan on.

Kuva viime syksyltä.


Nettikeskusteluissa minua ei lainkaan yllätä ihmisten innokkuus tyrmätä toisten haaveita. Enemmän yllättää se, että joku aikuinen katsoo tarpeelliseksi ottaa huomioon muiden mielipiteet hevosvalintaa miettiessään. 

Minä en kysynyt keneltäkään, voinko ostaa ponin vai pitäisikö sittenkin hankkia ihan hevoskokoinen kaviokaveri. Minulle kelpasi vain poni, ja nimenomaan welsh-poni. Koska ponit nyt vaan ovat parhaita ja poneista parhaita ovat welshit.

Ensimmäinen oma oli tietystikin welsh-pomi, Ruusan emä. Syksyllä 2010 otetussa kuvassa on mukana myös Ruusan alku. (Olen muuten yrittänyt etsiä noita suojia, mutta en ole löytänyt.)


Kukaan ei ihmetellyt valintaani ainakaan päin naamaa. Ehkä siksi, että kaveripiiriini kuului jo valmiiksi liuta ponitätejä.

Vain ei-hevosihmisistä joku uskalsi ihmetellä, enkö ole liian suuri poneille, koska ponithan ovat maksimissaan metrin korkuisia kaikki.  

En tiedä, onko minulla ollut tuuria vai olenko vain liian tyhmä ymmärtääkseni vinoilua, mutta millään tallilla ei ole ihmetelty aikuisen poniharrastusta. Monessa paikassa on tosin ollut muitakin ponitätejä. Ja aina välillä joku ponikoon yli kasvanut täti on huokaillut, kuinka onnekas olenkaan, kun olen tarpeeksi pieni poniratsastajaksi. 

Olen minä ehkä kerran kuullut lauseen, että aikuisella kuuluisi olla ratsunaan hevonen, mutta pidän tätä melko vähäisenä määränä lähes seitsemän vuoden poninomistajuuden aikajanalla.

Poni kertoo, mistä pitää rapsuttaa.

Aikuisuudessa on se hyvä puoli, että hankinnoistaan saa päättää ihan itse, ainakin jos rahatilanne sen mahdollistaa.

Joten jos tädistä (tai vaikka sedästäkin) tuntuu, että oikea harrastuskaveri olisi hevoseksi alamittainen, kannattaa hankkia sellainen. Tietysti sillä varauksella, että jos harrastus sisältää harrastuskaverin selkään kipuamista niin kannattaa käydä ponikaupoille puntarin kautta.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Merkkejä h-hetken lähestymisestä ja mahakuvat

Pullan kypsyminen on edistynyt jo yli maagisen 10 kuukauden rajapyykin. Maagisena pidän sitä siksi, että tiedän yhden ponin, joka syntyi kuukautta etuajassa ja jäi henkiin.

Ruusa on tässä viime aikoina paisunut kuin pullataikina. Olen kuitenkin välillä epäillyt, että maha on täynnä heliumia. Ponin liikeradat ovat nimittäin ajoittain uhmanneet painovoimaa. Etenkin etuosa on vaikuttanut köykäiseltä.



Viikonloppuna esim. otettiin vähän taas virallisia mahakuvia. Ruusalla oli vissiin vähän eri käsitys siitä, millaisia kuvia oli tarkoitus ottaa. Ei olisi mielellään seissyt yhtään, ainakaan neljällä jalalla. Mieluummin tuleva emä olisi vaikkapa laukannut narunjatkeen ympärillä parin metrin ympyrällä. 

Vastaavanlaista käytöstä on ollut ilmassa muinakin päivinä siinä määrin, että yleisön puute ei ole estänyt kiusallista häpeää valtaamasta mieltä. Myös on hiukan pelottanut ns. oman pääoman puolesta, kun en ole oikein oppinut pitämään maastakäsittelyssä kypärää.

Tällä viikolla poni on kuitenkin ollut hiukan rauhallisempi ja eilen ohjasajolenkki jäi sellaiseen viiteen minuuttiin ponin kerrottua, ettei oikein tänään hotsittaisi.

2.4. Alakaula on muuten aika kivasti pienentynyt.
Maaliskuun alussa.

Kuten ylläolevasta kuvaparista näkyy, mahaosastolla on tapahtunut merkittävää kehitystä. Paitsi, että se on entisestään laajentunut, se on myös pudonnut alas-taakse.

Kuvista näkyy myös, että hännän tienoilla olevat lihakset ovat jo aika paljon löystyneet: lautanen on vähemmän pyöreä kuin vielä kuukausi sitten.

Myös utare on ollut ajoittain melkoisen turpeassa kunnossa, mutta nisät ovat pysyneet lituskoina eikä maitoa ole tullut.

Kaikki nämä merkit yhdessä ovat kuitenkin saaneet ponitädin pelkäämään, että Pulla-Albert saattaisi olla pyrkimässä ulkomaailmaan etuajassa. Niinpä oli otettava taas tänään pieni hätäpuhelun poikanen hoitavalle tammalääkärille. On ihanaa, että on olemassa tohtoristason tuki ja turva, joka vastaa puhelimeen ja kestää ponitädin panikoinnit lempeästi. Tälläkin kertaa oli tarjolla lohtua.

Kaikki Ruusalla ilmenneet varsomisesta vihjailevat merkit ovat kuulemma normaaleja tässä vaiheessa. Esimerkiksi lantion seudun lihakset voivat kuulemma alkaa löystyä jo pari kuukautta ennen varsomista. Huh!

Voi mikä maha! Vähän sentään lohdutti, kun katsoin Ruusan emän tiineyskuvia ja sillä oli Ruusaa odottaessa lähes samankokoinen maha. Sillä tosin oli jo aiempien tiineyksien venyttämät paikat.
Eihän etuajassa varsominen mitenkään mahdotonta ole, etenkin kun kohdussa oletettavasti möllöttelee aika iso varsa.

Odotus saisi kuitenkin jatkua nyt vielä ainakin pari viikkoa, että yllettäisiin edes täysaikaisuuden rajoille. Vaikka Pulla-Albert saattaisikin jo nyt selviytyä, näin aikaisin syntyminen ei millään tavalla edistäisi sen mahdollisuuksia terveeseen elämään - tai elämään ylipäätään.

Anna namia!
Varsomiseen on valmistauduttu nyt sentään sen verran, että viikonloppuna Ruusa muutti varsomisresidenssiinsä. Tämä residenssi sijaitsee naapuritarhassa, jossa olevan pihaton saa suljettua karsinaksi.

Pihattoa valvoo kamera, jonka kuvan kyttäämiseen olen jo jäänyt vähän koukkuun. Päivisin siinä ei näy juuri mitään, mutta yöllä (juu, katsoin kameraa useita kertoja viime yönä) sisätilat ovat ahkerassa käytössä.

Olisimme toki voineet myös nikkaroida tuttuun pihattoon ovet, mutta tässä kohtaa valinnan ratkaisi sama kuin ihmisten asuntomarkkinoilla usein: sijainti, sijainti ja sijainti. Alkuperäinen mökki on lähellä metsän rajaa, kun taas tämä varsomisresidenssi on ihan pihapiirissä.

Kun metsässä asustelee ilveksiä ja susikin kuljeksii tienoolla, ei tee mieli majoittaa pientä ponivarsaa kovin syrjään. Varsathan maistuvat kyllä kaikille suurpedoille.

Mutta, toivottavasti emme vielä muutamaan viikkoon näkisi Pulla-Albertia sen kummemmin kuin alla olevassa videossa. (Videolla näkyviä laajimpia liikeratoja ei sentään ole tullut ihan päivittäin todistettua, useimmiten sikiö on varsin rauhallinen.)


Linkki videoon