Poni on liekeissä!

Ruusan taannoinen kuntoiluhaluttomuus hämmensi minua. Sellainen ei tuntunut ponilleni tyypilliseltä, edes tässä uudenlaisessa mahankasvattelutilanteessa.

Nyt psyllium-kuurin ollessa aivan loppusuoralla alan olla aika varma siitä, että tuntemukseni oli oikeassa. Kyse ei ollut tiineyden, vaan hiekkamahan aiheuttamasta nihkeydestä.

Psylliumkuurin mittaan ponin energiataso on ollut vahvassa noususuhdanteessa, jopa siinä määrin että energia on purkautunut tuhmasteluna. Talutuslenkki osoittautui alkuviikosta kohtalaisen tuhoontuomituksi ajatukseksi. Meni riitelyksi. Askellajia nimeltä käynti ei oikein tahtonut löytyä, edes matkalla tarhasta tallin käytävälle.

Eilen sitten päätin lähteä lenkille ohjasajaen, se on usein sopuisampi ratkaisu. Ja ponihan oli aivan liekeissä! 

Valitettavasti eiliseltä ei ole kuvia, mutta laitetaan nyt tällainen ihan kiva kuva taannoiselta ohjasajolta.

Kehuja sai ladella sille yhtenään, kun tyypin liikkumisessa ei ollut jäljellä enää hitustakaan aiemmasta nihkeydestä. Se liikkui niin ryhdikkäänä kuin se parhaimmillaan on tehnyt. Entisestään paisunut maha ei paina yhtään!

Kivaa lyhyttä ravia poni tarjoili oma-aloitteisestikin. Silloin kun ravia varsinaisesti pyysin, poni vastasi pyyntöön sähäkästi heti eikä yhtään lysähtänyt lavoilleen. Eikä varsinkaan kysellyt, että onko pakko.

Laukkaa en sentään kokeillut, kun etenimme ihan vaan tietä pitkin. Ravi onnistuu Ruusalta sen verran rauhallisessa tahdissa, että siinä pysyy juoksematta mukana.

Ainakin vuoden vanha kuva on vähän siihen suuntaan kuin mitä poni eilen esitti.

Joskus tällainen intopiukeus kostautuu ohjille painamisena ja pidätteille kuuroutumisena, mutta nyt ei ollut mitään sellaistakaan ilmassa. Poni oli aivan kevyt edestä ja hidasti, kun pyydettiin.

Tällaista voisi ottaa vaikka vähän lisääkin. Ja voi myös toivoa, että kaikki tämä mahtavuus jonakin päivänä siirtyy myös ratsastukseen.

Tyttö vai poika?

Minulla on aika lailla alusta asti ollut vahvasti sellainen tunne, että Pulla on poika.

Vähän aikaa sitten myös näin unta, jossa Pulla syntyi ja se oli kuin olikin orivarsa. Se oli muuten ihan saman värinen kuin Ruusa, mutta sillä oli takasissa pienet sukat. Se oli hirveän ihana, vaikka olikin väärää sukupuolta.

Unessa varsa sai nimekseen Albert.

Se ei ole harmaantunut otsalta ennenaikaisesti, se on vain likainen ja olen raaputtanut otsasta karvaa irti.

Mutta onko Pulla-Albert tosiaan poika? Sitä olen tietenkin yrittänyt tulkita kaikista mahdollisista tuntemistani ennusmerkeistä.

Niin sanottu sormustesti on kuulemma varmin, lähteestä riippuen sen ennustusten epävarmuusaste vaihtelee noin nollasta nollaan. Eli sormuksen pitäisi kertoa Pulla-Albertin sukupuoli noin sadan prosentin varmuudella.

Sormustestissä siis pujotetaan kultasormus jouheen ja roikotetaan tamman selän päällä. Jos riipus heiluu edestakaisin, tulossa on ori, ja jos sormus lähtee pyörimään niin on odotettavissa tamma.

Ruusan selän päällä sormus lähti välittömästi aika vakaaseen heiluriliikkeeseen. Niin että eiköhän siellä nyt sitten poikaponi ulospääsyä odottele.

Entä muut ennusmerkit?

Sanotaan, että tamma potkii kohdussa paljon, ori on rauhallisempi. Ruusan kohdalla tämä ainakin piti paikkansa! Se piti kohdussa jatkuvasti omia villejä bileitä.

Pulla-Albertkin rymyää välillä niin, että koko emoalus heiluu, mutta enimmäkseen tyyppi tyytyy ihan vaan rauhassa köllöttelemään. Monesti voi mennä viikkokin, etten satu näkemään Ruusan vatsanseudulla mitään sikiöön liittyvää liikettä. Tuomio: ori.

Mahan "puolisuus" vaihtelee vähän ponin asennon mukaan.

Tiineysmahan muodosta pitäisi pystyä päättelemään, kumpi on tulossa.

On esimerkiksi sellainen sanonta kuin "ori oikealla". Tamman pitäisi siis olla joko aika tasaisesti kummallakin puolella tai sitten vähän enemmän vasemmalla. Kun Ruusa oli sikiön roolissa, tämäkin ennusmerkki osui oikeaan.

Tässä puheena oleva varsamaha on enimmäkseen aika tasaisesti molemmilla puolilla, joten sen puolesta tulossa voisi mahdollisesti olla tulossa tamma.

Ori alhaalla. Mahan muodosta sanotaan kuulemma myös, että jos se on enemmän alhaalla, tulossa on ori, ja jos sivuilla, voi odottaa tammaa. Jälleen yksi ennustus, joka sikiö-Ruusan kohdalla meni nappiin.

Ruusankin plussapallo on ehkä enemmän sivuilla.

Kengittäjältä myös kuulin sellaisen version, että orimaha on konjakkilasin muotoinen. Hänestä Ruusan vatsa on nimenomaan sellainen.

Tuomio: joko ori tai tamma.

Näetkö kuvassa konjakkilasin?

Tamma kiukuttaa. Tämä ei varsinaisesti taida olla kansanperinnettä. Mutta kun Ruusa aiemmin syksyllä kiukutteli ja pätki ruunaa turpiin, kyselin kokeneemmilta, onko nyt väistämättä tulossa ori.

Aänestystulos oli, että tammavarsa se emän veret panee kiehumaan. Oria odottaessa moni tamma on kuulemma ollut seesteisempi. Toisaalta Ruusa on viime aikoina ollut kohtalaisen aurinkoinen, joten sikäli tuomio ei ole aivan varma.

Tuomio: ehkä tamma.

Ori tekee kiiman. Jos tamma kiimailee tiineenä ollessaan, ennustajaeukot povaavat orivarsaa. Ruusa ei varsinaisesti ole ollut kiimassa, mutta toisaalta sen kiukkuisimmat kaudet voisi tulkita jonkinlaiseksi kiimaksikin.

Tuomio: tamma - tai ehkä ori.

Eli aika lailla fifty-sixty menee tämä arvonta! Nyt voisi vaikka heitellä omia veikkauksia tuohon kommenttikenttään. Katsotaan sitten toukokuussa, kuka osui oikeaan.

Väsynyt tammaparka ja vähän psylliumia

Otsikko kuvastaa Ruusan olotilaa viime aikoina. Edellisen päivityksen hieno liikkuminen on vaihtunut entistä väsyneempään olemukseen.

Käyntiä poni vielä alkuviikosta marssi menemään innokkaasti, mutta keskiviikkona se ei halunnut lähteä edes kävelylle. Käyntiä reippaampaa menoa en ole enää edes pyytänyt ja vapaapäiviä on ollut yhtä paljon kuin ohjattua liikuntaakin.

No, tänään sitten talutin ponin laitumelle ihan vaan valokuvamalliksi. Harmi vaan, että en saanut tarkennusta toimimaan kuten haluaisin, sillä meno oli näinkin väsynyttä:

Harmi, että tämä on ihan epäterävä kuva. Mutta oli pakko laittaa, kun on muuten niin hauska. Poni esitteli pitkästä aikaa perinteistä bravuuriaan: piehtaroinnista suoraan pukkilaukkaan.

Tilanteen muuttumisesta voisi ehkä alustavasti vetää sellaista johtopäätöstä, että liikkumishaluttomuus ei välttämättä ole johtunut pelkästään Pullan valmistusvaiheesta.

Ruusa on nimittäin tässä muutaman päivän syönyt psylliumia.

Menin pellolle ehkä puoli tuntia liian myöhään, tallille tullessani laidun oli kokonaan auringossa. Harmitti. Etenkin, kun kuvat olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta muutenkin ihan suhruisia. 

Psyllium-kuuri alkoi tuntua ajankohtaiselta, kun joka päivä jouduin putsaamaan Ruusan intiimialuetta kakasta. Takapuolesta valui sinne kakkavettä.

Tällainenhan on omiaan altistamaan ponin ja sen salamatkustajan monenlaisille ikäville tulehduksille, joten jotain oli tehtävä.

Psyllium-kuuria ei ollut mennyt kuin pari päivää, kun peräpään putsaustarve loppui. Aikahan sen näyttää, oliko tämä todella näin yksinkertaista, mutta nyt hännänalus on ollut siisti kolme peräkkäistä päivää.

Psylliumin syöttäminenhän menee sillä lailla, että turvotan Greenlineä ja sekoitan sen pieneen määrään melassisiirappia ja muutamaan desiin tammamysliä. Sitten laitan sekaan muutaman litran vettä ja sekoitan uudelleen. Juuri ennen tarjoilua lisään päivän annoksen hiekanpoistoainetta.

Sitten Ruusa sukeltaa veden joukosta sattumia ja siinä prosessissa tiputtaa puolet psylliumista veden mukana lattialle. Joskus myös vetää vettä henkeen. Kun jäljellä on noin puolet annoksesta, jyvät on jo poimittu psylliumista ja poni panee huulet tiukasti yhteen. Minä haen lisää mysliä, sekoitan uudelleen, tarjoilen uudelleen.

Jälkimmäinen vaihe toistetaan tarvittaessa. Lopulta sekoitan viimeiset rippeet ponin varsinaiseen ruoka-annokseen ja toivon, että se silti syö.

Jostain syystä psyllium-kuurin aloittamiseen on aina jonkinlainen kynnys. Välillä vaan on pakko.

Muuten Ruusa voi, kuten kuvista näkyy, varsin entiseen malliin. Paitsi että karvaa se on pudottanut ehkä kottikärryllisen tai kaksi. Tämä näkyy jo jonkin verran lavoilla, mutta jokunen kottikärryllinen taitaa olla vielä jäljellä!

Pullan laskettuun kypsymisaikaan on 67 päivää, laskin ihan itse tänään. (Edit: väärin taisi mennä.)

Liike paranee, mutta into vähenee

Tiineyden edetessä Ruusan liikkuminen on lähinnä parantunut. 

Tämä osittain siksi, että kaikki aika ei liikuttaessa enää mene ponin ylikuohumisen hallintayrityksiin, vaan poni on ollut kovin rauhallinen. Tässä vaiheessa mahankasvatusta Ruusalla ei tunnu olevan enää entisenlaista intoa lähteä hommiin. 

Tykkään jotenkin tästä kuvasta.

Askellus on kuitenkin edelleen ihan energistä, joten olen liikuttanut niin reippaasti kuin poni ilman kovasti käskemistä myöntyy. Ja kyllähän se myöntyy, vaikka hiukan totuttua vähemmällä innolla. 

Reippaampia askellajeja mennessä se vähän kyselee, että riittäisikö lyhyt pätkä. Ja tässä olen aika herkällä korvalla ponia kuunnellutkin.

Pidän kuitenkin tärkeänä liikkua läpi tiineyden, että on sitten kuntoa puskea jälkikasvua maailmaan.

Ihan kiva,  vaikka toki poni saisi olla rungostasn lyhempi ja liikkua enemmän ylämäkeen.

Sunnuntaina pääsimme melkein valoisan aikaan pellolle vähän pitkien ohjien kanssa touhuamaan. Vaikka alku - ja kieltämättä vähän muitakin osia jumppatuokiosta - oli hankalaa niin ainakin ponikon ihmispuolisko palasi tallille ihan tyytyväisenä. 

Vasen kierros oli selvästi helpompi, kuten aikaisemminkin. Rauhallistahtinen laukka pysyi kasassa superhyvin.

Erityistä ilon aihetta antoi laukka. Näin hienoa laukkaa rimpula ei nimittäin ole tainnut ennen ohjasajossa esittääkään! 

Tämä lienee peruja osittain alussa mainitusta kuplinnan vähenemisestä. Kun ei ole liikaa rallienergiaa,  jäljellä olevan energian voi kanavoida kehonhallintaan. 

Oikeaan kierrokseenkin laukka pyöri kivasti, mutta oli isompaa ja vauhdikkaampaa. Varusteosasto ei ihan pelittänyt loppuun asti. Minulla ei oikein ole tähän mahatilanteeseen sopivan mittaista vyötä, kun haluaisin kiristää vyötä hellästi ja pitää siinä karvaa pehmustamassa. Riskillä lähdin tietoisesti vähän turhan pitkällä vyöllä liikenteeseen, seuraavalla kerralla pitää keksiä jotain muuta. 

Aiemmin laukkaa ohjasajaessa on saanut keskittyä lähinnä siihen, että saa ponieläimen jotenkin pidettyä hallinnassa. Nyt tuli oikein mallikasta laukkaa.  

Harmi, ettei tästä mallikkuudesta tullut kovin paljon kuvia. Toisaalta laukan määrä rajoittui noin puoleen ympyrään per suunta. Mitäpä sitä hinkkaamaan, jos poni kerran tekee niin kuin pitikin. Täytyy pitää tuleva äiti tyytyväisenä!

Ihan tyytyväiseltä Ruusa jumpan jälkeen vaikutti, mutta totuus sen fiiliksistä selviää vasta tänään. 

Edellisen ohjasajokerran jälkeen poni nimittäin ei seuraavalla kerralla sitä hakiessani tullutkaan heti luokse, vaan käveli toiseen päähän tarhaa! Sieltä sitten kyllä tuli luokse ja laittoi pään riimuun, mutta tällainen on Ruusalta jo aika äärimmäistä keskisormen näyttämistä. 

Edellisellä ohjasajokerralla tosin tuli liikuntaa varmaan lähemmäs tunti, kun viime aikoina on enimmäkseen tyydytty sellaiseen puoleen tuntiin. Toki lenkki oli enimmäkseen kävelyä. Mutta se myös suuntautui tiellä Ruusan inhokkisuuntaan. En tiedä, mikä lenkissä Ruusaa närästää, minusta se on oikein kiva.

Laukan jälkeen irtosi tällaista ravia. Muoto nyt ei ole parhain, mutta aika kiva energia.

P.S. Toissapäivänä tuli täyteen neljä vuotta tätä blogia, tosin ensimmäiset kuukaudethan tämä oli vallan pöytälaatikkokamaa. Niin se aika vyöryy eteenpäin kuin tsunami. 

No nyt on maha! (Apua)

Tänään tuli täyteen kahdeksan tiineyskuukautta eli vähän yli kolme enää jäljellä. Enää, tai vielä, miten sitä nyt katsookin. Ja minähän kuulun siihen väestönosaan, jolle lasi on puoliksi tyhjä.

Poni on ollut pirtsakka ja liikkunutkin muuten aika hienosti. Ei särje enää etupainoisuus silmää. Harmi, ettei enää raatsi ratsastaa!

Harmi, ettei tämä kuva ole ihan terävä - tai on, mutta vähän väärästä kohtaa. Ponin suhruinen olemus selittyy sen ennen juoksemista harrastamilla lumipesuilla.

Ratsastus on poissuljettu liikutusvaihtoehto, sillä ponin keskivaiheille on aivan yhtäkkiä ilmaantunut silmiinpistävän valtava pallo!

Ei ole todellakaan enää mikään malttimaha, pikemminkin mahtimaha.

Ponin mahan äkillinen pullahdus on herättänyt ponikon ihmisosastolla kauhua. Onko pikkurimpulan sisällä sittenkin täysikokoinen hevosvarsa? Apua! (Edit
Pelkoon saattoi vaikuttaa se, että erään eläinlääkärin - ei omamme - mielestä maha on tavallista isompi, siihen asti olin pitänyt tilannetta suht normaalina.)

Yritän kuitenkin lohduttautua sillä faktalla, ettei iso maha aina tarkoita isoa varsaa.

Varsan ja lapsiveden lisäksi Ruusan vyötärönympärystä kasvattaa myös ihan aito laardi. Silavaa on sen verran, ettei kylkiluita yhytä, vaikka miten tökkisi.

Silti. On se iso!

Paksuna.

Mahan sisällä on alkanut välillä käymään sellainen ryske, ettei tarvitse muutenkin ärhäkällä tuulella ollutta tammaa kiusata turhilla lääpiskelyillä. Pullan jumpat kyllä näkeekin. Niin kuin tässä vaiheessa tiineyttä tietysti asiaan kuuluu.

Sikiön selvästä elävyydestä huolimatta sain perjantaina pienimuotoisen paniikin, sillä Ruusan tissiosasto näytti aikaisempaa turpeammalta.

Paniikkitilannetta ei juurikaan lieventänyt googletus, jolla selvisi, että jossain tutkimuksessa on sittenkin todettu myös EHV-4:n voivan aiheuttaa istukkatulehdusta. Onneksi tulehdusta ei tällä erää kuitenkaan ollut.

Sen sijaan ponitädin hysteerisyyden taso alkaa vähitellen saavuttaa sellaiset mittasuhteet, että tässä ollaan kohta lataamokamaa.

The maha in action.

Tissipaniikin lietsomalla googlehaulla löytyi kuitenkin tähän kohtaan myös rauhoittavia signaaleja. Löytyi nimittäin Petra Huhdin lisensiaattitutkimus istukan ja sikiön kehityksestä hevosella.

Huhdin siteeraamat Allen ym. (2002b) tutkivat emän koon ja sikiön genotyypin vaikutusta istukan ja sikiön kehittymiseen. Genotyyppihän tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna sitä, millainen kokoelma geenejä sikiöllä on.

Mainitussa tutkimuksessa pantiin täysveritammojen kohtuun ponialkioita ja ponitammojen kohtuun täysverisiä alkioita, sekä vielä kummallekin omanrotuisiaan.

Varsan syntymäkoko oli isoin, kun täysverinen kantoi täysveristä sikiötä. Kun taas täysverisen alkio kasvoi varsaksi ponitamman kohdussa, varsan syntymäpaino oli vain hiukan yli puolet normaalin täysiverivarsan syntymäpainosta. Toisaalta täysveritamman kohdussa kasvaneiden ponivarsojen syntymäpaino oli isompi kuin ponitamman kohdussa kasvaneiden.

Wilsherin ja Allenin (2003) tutkimuksessa puolestaan selvisi, että tamman ensimmäinen varsa on pienempi kuin sen jälkeen syntyvät. Kohtu ilmeisesti tarvitsee ensimmäisen varsomisen alkuvaikutuksen, jotta istukka ja sikiönkasvu voivat saavuttaa täyden potentiaalinsa.

Tässä tapauksessa maksimaalista pienempi syntymäkoko olisi plussaa, kun alimittaisen varsan riskiä ei käytännössä ole.

Joka tapauksessa kirjallisuuskatsauksessa on kovin mielenkiintoista asiaa! Kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa.